No nii.. menihän se juhannus... Perjantai-iltana oltiin ystävien mökillä iltaa viettämässä ja lauantaiaamuna lähdettiin sitten jo varhain ajelemaan kohti honkajokea. Kisailemassa oltiin aika isolla ryhmällä. Osa oli esiintynyt jo perjantaina, Kalle oli pappaluokassa 4. Yleisellä luokalla aloitettiin. Marko ajoi kuplalla edeten hienosti semeihin saakka, hirmuinen kiire lähtöjen välillä, toiseksi viimeisestä välierästä ekaan semiin, eikä taukoja ollenkaan aiheutti herpaantumisen lähdössä ja peli meni siihen. Kalle putosi fiiatillaan myöskin semissä vaihdeongelmien myötä. Minna ei siis päässytkään ollenkaan ajamaan. Itse ajoin naisten luokan Markon kuplalla, alkuerässä ja välierässä voitto, ennen finaalia alkanut vesisade sotki pakan, itse en saanut kuplaa irti viivasta riittävän ripeästi, sijoitus taisi olla pahimmillaan jopa 5 tai kuudes, sitten ohitus takasuoralla edellä menevästä fordista ja piukan takakurvin jälkeinen kaaos edellämenevien keskuudessa jonka tuloksena 1 ja 2 sija menivät uusjakoon, pääsin hienosti käyttäytyvällä kuplallani toiseksi!! Ja se sija pysyi maaliin saakka. Rami ajoi Keinäsen volkilla, harmittavaisesti vaan nuorten luokan aikana satoi ihan koko ajan, eikä Rami päässyt käyttämään autoa kunnolla hyväkseen... Tuloksena kuitenkin a-finaali ja siellä 5. sija.. Ostotarjouksissakin kävi hiukan tuuri, sain kunkkua varten itselleni uuden menopelin, datsunin fordin tekniikalla.. Eilen sitä piti sitten jo radalle mennä testaamaan.. hieno peli.. :)

 

Juu.. että se kilvanajoista.. Samaan postaukseen nyt vielä sitten äitienpäiväkortit.. hiukan myöhään ;) Niitä tarvittiin tänä vuonna enää kolme, Anni-mummon poismenosta on nyt jo hieman yli vuosi, kesäkuun 5. se tapahtui. Niin, myöhässähän nämä kortitkin päästiin toimittamaan, paitsi oman äitini kohdalla.. suuri maastopalo eurajoella muutti meidän suunnitelmamme äitienpäivän vietosta, 9 tunnin rupeama siitäkin tuli..

1308420939_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1308420836_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1308420439_img-d41d8cd98f00b204e9800998e