Jaahas, juu. Rami sai minut yllytettyä aikaistamaan kilpailukauden aloitusta parilla kuukaudella. Kuuden vuoden tauon jälkeen kynnys oli kuitenkin aika korkealla lähteä uudelleen tien päälle. Mutta koska jo viime elokuusta alkaen, Ramin 15-vuotispäivän jälkeen tuli kierrettyä kisoja katsomassa, olivat kisapaikan tunnelmat tulleet taas tutuiksi ja tietyllä tavalla niitä kaipasikin.?

Jokatapauksessa, Markon autolla pääsin ajamaan. Kokeilemassa käytíin pikaisesti torstaina Launaisissa, mutta siellä oli jää jo niin pehmennyt, ettei siitä oikein tuntumaa saanut. Mitäs siitä, kyllä se totuus sitten valkenee siellä kisapaikalla...

Sunnuntaiaamuna varhain lähdettiin liikkeelle, kuudeksi tiilimäelle. Jaiks. Tämähän se olikin se puoli josta en oikein koskaan pitänyt, ne hullunaikaiset ylösnousut, sunnuntaiaamuna??

Rami ajoi nuortenluokassa, Ahlgrenilaisella, Juha-Matti samalla autolla yleisessä. Rami oli 1. lähdössään 5.  ja keräilyssä kolmas, kun kaksi jatkoi...

Minä taasen käytin rataa, ja radan ympärysalueita tarkkaan hyväkseni, sain eka lähdössä jopa mustavalkoisen oikaisusta, kun porhalsin yli penkkojen huoltotielle, ja siltä varovasti luimien takaisin radalle. Matka kyllä piteni huomattavasti, että mikä ihmeen oikaisu? Keräilyissä maltoin pitää sisäkurveja hiukan edes kiinni, toisena maaliin ja jatkoon. Semissä tuli taas kurvailtua miten sattuu, pyörähdinkö jopa lähtösuoralle tullessa, mutta matka silti jatkui. Toistenkin törtöillessä tulin neljäntenä maaliin, ja sijoituslähtöön tieni käy. Siellä sitten taas kuviointi jatkui entiseen malliin, vauhtia ja vaarallisia tilanteita oli enemmän kuin olisi ollut tarpeen, siellä viides sija, kokonaiskilpailussa 9.  Maalin jälkeen varikkotiellä auto sammui sitten ihan yllättäen, sähkönloppumista itse epäilin, ja sinnepäinhän se sitten osui, virranjakajasta konkka pimeäksi. Uutta hakemaan ja vaihtamaan, niin pääsi Markokin radalle. Sijoituslähtöihin hänkin.

Juu. Niinhän se meni kuin epäilinkin. Luuloja oli enemmän kuin taitoja, mutta onneksi suuremmilta vahingoilta vältyttiin...