Alastaron JM-radalla.

Lauantaipäivänä ajetiin nuorten ja naisten luokat. Ajoimme Ramin kanssa samalla autolla, Ahlgrenilaisella kuplalla. Nuorten luokka aloitti. Rami keskeytti ensimmäisessä lähdössä hyvistä asemista. Auto oli vain sammunut. Kovalla kiireellä pojat etsivät vikaa Ramin istuessa hermostuneena autossa. Viimein vika löytyi puolasta, uusi laitettiin ensin nippusiteillä pikaisesti kiinni, jotta Rami ehtii lähtöönsä. Keräilystä voitto ja puolaa päästiin laittamaan paremmin kiinni..  =) Semistä myöskin voitto ja a-finaali oli edessä. A-finaalissa Rami ajoi toisena, kunnes sai ajatettua johtavan nuoren hieman leveäksi pääsuoralle tulevassa mutkassa, sisälle ja kärkeen.. Ensimmäinen voitto oli tosiasia!!

 Naiset: Rami asetti kovat paineet äidilleen. Samaan tulokseen pitäisi yltää..  =) Auto oli minulle periaatteessa aivan vieras, ja kupla nykyään kovin outo ajokki.. Silti alkuerästä voitto. Välierään siis, sieltäkin irtosi voitto.. No niin, auto oli kyllä tosi hyvä. En muistaisi ajaneeni noin hyvällä autolla ennen.. Suurin toivein siis finaaliin. Siellä möhlin lähtöni ja jäin kolmanneksi, toisena ollut ohitti johtoauton ja ajattelin tehdä samoin itsekin mutta sepäs kääntyikin eteeni poikittain, osumaa siihen ja oma nokka kaiteeseen.. Siitä pakilla ja raivokkaaseen takaa-ajoon.. Kaksi autoa sain vielä ohitettua ja sijoitus 4. Että silloin harmitti.. Mutta hyvä näin, Ramin voitto oli koko tiimille iloinen asia!!  =)